Ajatuksia

Julkinen päiväkirja. Kaikenkattava väsymys on saapunut. Tekisi mieleni kömpiä kesähtelemään (onkohan tuo oikea muoto kesällä tehtävästä talvehtimisesta). Siitepölyt painavat minut tekemättömäksi ja vaikka voisin tehdä ja olla aktiivinen, keho ei salli sitä. Silmäluomet painavat ja mieli on puuroa. Olo on äksy ja turhautunut. Silti jossain kuplii pienesti ilahtuminen oman arjen kohokohdista, siis elän.

Aamulla hidas kävelylenkki koiruuden kanssa, saa haistella, pysähdellään, tehdään löytöjä: pitkä oksa, jota on vaikea kuljettaa, kun toinen pää laahaa maata, herkullinen mätäs, johon on sotkeutunut sopivasti hevosenlantaa. Talojen ohi ja koiruus saa mennä vapaana pienen lenkin. Luoksetuloharjoitusta (missä on korvat!!), sivulle istumaan, maahan, paikallaan oloa, ja sitten jatkuu taas käyskentely. Nyt ei tule erimielisyyttä edes hihnaan takaisin ottamisesta. Mennään vierekkäin ja nautitaan auringosta.

Töissä tuntee aamulenkin vaikutukset, kahvinkeittoon ja olo on hiukan parempi.
Työpäivän jälkeen kiireesti kotiin, kiva mennä kun odotetaan. Koiruuskin ottaa vastaan neljällä tassulla tepastellen, fiksu poika, ei hypi. Ruokaa pitää tehdä heti, samalla siivoan jääkaapin. "Vähän päivässä, paljon viikossa", sanoi aikoinaan Vaarini. Kyllä, hän oli viisas.

Miehen kanssa jutellaan puhelimitse. Ääneenkin voi kietoutua, kun kainaloon ei pääse. Rakastan.

Poika on käynyt taas lenkillä koiruuden kanssa, kuten joka päivä viikolla. Tunnen ylpeyttä, vastuuntuntoinen nuori mies!
Päätän tehdä ainakin yhden kortin, tai toisenkin, äitienpäivä nääs.
Tytär auttaa, näkee, että äitiä väsyttää, tekee toisen, mummulle. Ajattelevainen nuori neiti, monella tapaa.
Väsyttää niin vietävästi. Aikaisin nukkumaan ja päässä takuttaa: paljon olisi tehtävää... huokaus. Huomenna on uusi päivä.