sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Perjantaina ja lauantaina kuohuttaa naapurit, joiden koiranpentu (n. 5kk) juoksee vapaana ja yksin ihan missä vaan ja asiaan suhtautuminen on välinpitämätöntä.
Onneksi minulla on mies, joka osaa suhtautua suurimpaan osaan asioista ihanan ajattelevasti, rauhallisesti ja viisaasti.
Tarpeen tullen hän sanoo tiukastikin, mutta vaan asiasta, ja edelleen, asiallisesti.
Lauantaina hän sitten puuttuu asiaan, sillä heidän koiransa oli tulossa meille sisälle. Viedessään koiran naapuriin takaisin, hän sanoo painokkaasti, että jos koiran ottaa, siitä pitää myös huolehtia. Toistaiseksi ei ole tarvinnut asiaan puuttua tuon enempää, koira on ollut tämän jälkeen ulkona ollessaan kytkettynä.

Muillakin naapureilla on koiria, meilläkin on koira. Meillä on omat tontit ja koirilla selkeät säännöt, missä ollaan, koska ollaan ja kenen kanssa. Ja niin se pitää olla.

Lauantaina teen ensin töitä, sitten siivoan kotia. Inspiraation kanssa!

Tänään mies joutuu lähtemään jo aikaisin aamulla töihin.
Lasten kanssa kuitenkin vietetään äitienpäivää, saan kahvit ja aamupalaleivät ja kortit ja lahjan sänkyyn tarjottimella. Ihanaa!
Tyttären ja koiruuden kanssa iltapäivällä maastolenkille. Koiria yhteensä neljä, aikuisia kolme ja lapsia kaksi. Kiva on kävellä ja jutella ja katsella, kun koirat menevät keskenään ja nauttivat! Kesken lenkin alkaa hiukan tihuttaa, sitten piskottaa, ja sitten alkaa rehellisesti sataa. Jonkin aikaa ollaan puiden alla suojassa, mutta koska sade jatkuu ja jatkuu, on pakko palata. Olemme kaikki läpimärkinä, mutta ihana lenkki siitä huolimatta!
Kotona koiruus pääsee suihkuun, on niin hiekassa ja mudassa ja meillä puhdas koti :)

Nyt on itsekin päässyt käymään saunassa, ja on hyvä olla. Koiruus ei pääse saunaan ja mököttää kevyesti. Sitten kun isäntä tulee kotiin, voi sekin tulla. Minä en jaksa nostaa sitä pois saunasta. Itse se jo kiipeää lauteille.
Sauna on siis menossa remonttiin, tarvitaan vähemmän jyrkät rappuset, jotta kaikki perheenjäsenet pääsevät saunaan ja sieltä pois itsenäisesti.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu